Nyytiset

PÄÄKIRJOITUS 2CV-NYYTISET 1/2012

Vaikka elämmekin keskellä synkintä talvea ei 2CV-harrastus kuitenkaan ole painunut vielä talviunille. Tällaiseen johtopäätökseen ainakin tulee, jos seuraa Killan keskustelufoorumilla käytävän keskustelun vilkkautta. Olenkin hyvin tyytyväinen että tätä Killan tarjomaa tiedonvälityskanavaa käytetään näin aktiivisesti .

Aina roiskuu kun rapataan sanoo vanha sananlasku, mutta kun rappari hallitsee työnsä ei roiskeitakaan ole kohtuuttomasti. Sama pätee nettikirjoitteluun: ennen kuin painaa lähetä-nappia kannattaa vielä kerran miettiä kertooko teksti juuri sen viestin mitä haluan kertoa, vai onko siinä väärinymmärryksen vaara. Koska teksti on vain pisteitä näytöllä siitä puuttuu kaikki muu henkilökohtaiseen kommunikointiin liittyvät, ymmärtämistä helpottavat elementit kuten ruumiinkieli, äänen sävy, asiayhteys... Se mitä kirjoittaja yritti kertoa voikin saada aivan toisenlaisen tulkinnan, ja sen oikaiseminen onkin sitten jo monimutkaisempaa. Se mikä jollekin on huumoria voi toisista tuntua aivan joltakin muulta. Tämän rajan vetäminen on todella vaikeaa ja viime kädessä se jää jokaisen kirjoittajan omalle vastuulle.

Noin vuosi sitten JP-kokouksen jälkeen tässä lehdessä julkaistiin nettikirjoituksen periaatteet ja se, miten sitä palvelun tarjoajan, Killan, puolesta valvotaan. Kerrattakoon tässä vielä pääperiaatteet:

- Kaikki mielipiteet ja kannanotot, eriävätkin, ovat sallittuja ja jopa tervetulleita
- Jokainen palstalainen osallistuu keskusteluun omalla henkilökohtaisella vastuullaan vaikka nimimerkin takana esiintyykin,
- Raati ei sensuroi esitettyjä mielipiteitä, ei foorumilla eikä Nyytisissä, elleivät ne:
- Herjaa taikka loukkaa toista henkilöä
- Aiheuta taloudellisia menetyksiä Killalle tai muuten vaaranna sen toimintaa
- Ole yleisesti hyväksyttyjen julkaisuohjeiden vastaisia

Foorumilla on esiintynyt väite, että Raati tai webmasteri olisivat poistaneet keskustelupalstalle kirjoittaneiden tekstejä ei pidä paikkaansa. Se teksti mitä sinne on kirjoitettu pysyy siellä ja sen kirjoittaja vastaa itse sen sisällöstä. Hänellä itsellään tosin on mahdollisuus käydä sitä jälkikäteenkin editoimassa tai poistamassa, ja näin on käynytkin. Keskustelupalstan pitäjän toimesta ei siis siellä olevien tekstien sisältöön olla, eikä jatkossakaan tulla puuttumaan. Raadin kontrollikeinona on ensiksi huomauttaa asianomaista, ja jos todetaan että huomautus ei ole tuottanut toivottavaa tulosta, poistaa kyseiseltä henkilöltä käyttöoikeudet kokonaan tai määräajaksi. Tähän mennessä näin voimakkaiseen menettelyyn ei onneksi ole tarvinnut turvautua.

Raadin apulaisena keskustelupalstan toimintaperiaatteita on valvomassa webmasteri. Hän paitsi itse seuraa palstan tapahtumia, hän myös vastaanottaa kiltalalisten kommentit foorumin toiminnasta; toimenpiteistä päättää aina Raati. Tässä yhteydessä haluankin esittää webmasterille kiitokset asiallisesta ja ajantasaisesta toiminnasta.

Uusi vuosi, Killan juhlavuosi, on alkanut. Kaikille teille oikein antoisaa ja turvallista alkanutta Kiltavuotta!

Erkki Rajala, Oltermanni



PÄÄKIRJOITUS 2CV-NYYTISET 6/2011

Hyvä kiltaväki Möötti ja Killan sääntömääräinen syyskokous ovat tätä kirjoitettaessa siirtyneet siihen lähes viisikymmenvuotiseen historiaan jota juhlimme ensi vuonna.

Tämän vuoden Möötti oli kooltaan jostakin syystä pienin tähänastisista, vain vajaa sata juhlavierasta, mutta tunnelmaltaan ainakin minusta lämminhenkinen. Juhlayleisön joukosta puuttui tosin moni sellainenkin, jonka olemme tottuneet näkemään paikalla uskollisesti vuodesta toiseen. Onko niin, että me vain alamme tulla vanhoiksi liikkumaan, sillä jopa useista jaoksista ei paikalla ollut ainuttakaan vierasta vaikka tapahtumapaikan sijainti keskeisessä Suomessa oli mitä ihanteellisin. Vai onko niin, että mööttimenot ovat monellekin jo liian tuttuja, vai onko tapahtumasta tullut kustannuksiltaan liian kallis? Ensi vuonna järjestetään juhla-Möötti, joten yleisömenestys lienee taattu, mutta Raadin piirissä tullaan miettiimään myös sitä , miten sen jälkeisiä tilaisuuksia voitaisiin elävöittää jotta osallistujamäärä saataisiin jopa kasvamaan.

Möötissä kukin sai ansioidensa mukaan niin kuin programmissa sanottaan. Heidän joukostaan haluan tässä mainita yhden, Killan pitkäaikaisen vaikuttajan, Antti Ylikojolan. Hän on uusi kunniajäsenemme. Onnittelut!

Syyskokouskin sujui nopeasti leppoisissa merkeissä sillä mistään käsiteltävistä asioista ei jouduttu äänestämään. Kokous uudisti myös Raatia maltillisesti: uudeksi Hupimestariksi tehtävästä luopuvan tilalle valittiin Matti Castren, hupimestari siis jo toisessa polvessa. Varajäseneksi tuli valittua Janne Yli-Moijala, aktiivi nettijaoksen jäsen. Muuten Raati säilytti entisen kokoonpanonsa. Onnittelut uusille raatilaisille ja kiitokset kiltalaisille luottamuksesta omastani, vanhan ja uuden, vuoden alusta aloittavan Raadin puolesta.

Vaikka syksy on jo ehtinyt pitkälle ja moni laittaa kulkimensa säästeliäästi talvisäilytykseen jatkuu kiltatoiminta yli talven vilkkaana. Marraskuun alussa 50.-vuotisjuhlan valmisteluryhmien vetäjät kokoontuvat suunnittelupalaveriin Sulkavalle, sen jälkeen raatilaiset kerääntyvät miettimään killan toimintaa siirryttäessä seuraavalle puolivuosisadalle, ja eikä aikaakaan siitä kun on jo JP-kokouksen vuoro. Väliajat täyttääkin sitten aika monella kiltalaisella tulevan kesän juhlatapahtuman valmistelu. Tämä on sitä Rättäristä ”kaiken ilon irti ottamista” ja parasta lääkettä syysväsymykseen, kaamosmasennukseen ja ties mihin muuhun vaivaan!

Erkki Rajala, Oltermanni



PÄÄKIRJOITUS 2CV-NYYTISET 5/2011

Kolmen viikon mittainen matka sinne ja sieltä takaisin on nyt ohi, eli 19. 2CV:n ystävien maailmakokous Ranskassa ja sinne johtanut Killan kesäretki. Kooltaan tämä kokoontuminen tulee varmaan jäämään suurimmaksi koskaan järjestettävistä; paikalle oli saapunut yli 7000 autokuntaa, ja on vaikeaa kuvitella että mihinkään muuhun maailmankolkkaan kuin juuri Ranskaan saadaan kerättyä yhteen tällainen määrää Rättäreitä.

Suuri koko tuo omat haasteensa tapahtuman organisoinnille. Paikalla olleet kokivat kukin tapahtuman omalla tavallaan ja muut ovat varmaan kuulleet heiltä kertomuksia heidän kokemuksistaan, joten ei niistä tässä sen enempää. Suurella osallistujamäärällä, ja varsinkin vielä auton kotimaassa, oli myös merkittävää positiivista merkitystä. Tapahtumapaikalla oli Citroenilla oma lehdistö- informaatiopiste ja kokous huomioitiin myös merkittävästi eri eurooppalaisilla TV kanavilla. Tehtaan edustajat saivat konkreettisesti huomata että Citroen 2CV on ylivoimaisesti suurin keräily- ja harrasteautomalli maailmassa ja sen merkitys Citroen’in brändille on merkittävä. Niinpä tehtaan tiedottaja olikin hyvin tyytyväinen automerkin saamaan suureen huomioon ja lupaili jatkossa merkittävämpää valmistajan taloudellista tukea vastaaville tapahtumille. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Vaikka meidän ensi kesän tapahtumamme onkin kooltaan vain murto-osa Ranskan kokoontumisesta voimme silti ottaa siitä oppia monellakin tavalla. Ensiksikin yleisvaikutelma tapahtumasta luodaan jo sisääntulovaiheessa. Itselleni esimerkiksi jäi mielikuva suhteellisen onnistuneesta tapahtumasta ja varmaan tähän suurena vaikuttavana tekijänä oli se, että pääsimme tapahtuma-alueelle suoraan ilman jonottamista. Toiseksi järjestäjien pitää tietää oma roolinsa ja tehtävänsä ja tilaisuudella pitää olla säännöt joita kaikki noudattavat. Suurestakaan talkoolaisjoukosta ei ole paljon apua jos heille ei ole kerrottu mitä heidän pitää tehdä ja miten. Kolmanneksi, vaikka tapahtumamme onkin Killan 50-vuotisjuhlat, meidän pitää ottaa huomioon myös kansainvälisyys ja pyrkiä palvelemaan ja informoimaan vieraitamme mahdollisimman hyvin. Tämä tarkoittaa selviä opasteita tapahtuma-alueella ja kansainvälisyyden huomioimista ohjelmatarjonnassa.

Tapahtumassa koettiin myös suomalaismenestystä.: 2CV:n purku- ja kasauskisan alkukarsinnoissa Olli Erkkilä kävi tekemässä pohja-ajan ja selvitti Suomen joukkueen jatkoon. Loppukilpailussa, varsinaisessa auton purku- ja kasauskisassa, Suomi sai vastaansa Portugalin joukkueen ja niinhän siinä kävi, että Suomesta tuli tämän lajin maailmanmestari ajalla 52 minuuttia 19 sekuntia. Onnittelut koko joukkueelle!

Kiitokset myös kaikille kirpputorin myyntitalkoisiin ja Sulkavan tapahtuman mainostamiseen osallistuneille. Saimme kerättyä ennakkoilmoittautumisia yli kahdeltakymmeneltä autokunnalta ja lähes kaikki paikalle kuljetettu tavara meni myös kaupaksi.

Näissä merkeissä ajatukset ovatkin jo sitten Espanjan ja Puolan kokoontumisissa. 2CV elää ja näyttää voivan hyvin!

Erkki Rajala, Oltermanni



PÄÄKIRJOITUS 2CV-NYYTISET 4/2011

Hyvä kiltalainen

Kädessäsi on taas uusi kerholehti, Nyytiset. Se kolahtaa postiluukusta tasaisin välein ympäri vuoden, siinä on luettavaa laidasta laitaan jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja vaikka siinä ei olekaan monivärisiä kuvia,on se silti ehdotonta kerholehtien aatelia. Meiltä kiltalaisilta Nyytiset on saanutkin useasti ansaitsemaansa positiivista palautetta ja niihin on helppo yhtyä. Nyytiset on hyvä!

Mutta, mutta... Kun yritän katsoa tulevaisuuteen olen huolissani. Lehden tekeminen on jo jonkin aikaa ollut aika harvalukuisen avustajakaartin harteilla. Kuvitelepa nyt kädessäsi olevaa lehteä ilman vakituisten avustajien juttuja, niin mitä jää jäljelle? Se ei enää olisi se sama Nyytiset mihin olemme saaneet tottua, ja juuri Nyytisten erinomaisuus on varmasti ollut yksi syy siihen miksi ei enää niin aktiiviset jäsenet ovat vielä jäsenmaksunsa maksaneet. Ja ilman jasenmaksutuloja ei ole kunnollista kerholehteäkään, joten olisimme muna-kana-tilanteessa.

Nyt esitänkin juuri sinulle henkilökohtaisen haasteen: kirjoita juttu ja lähetä se Nyytistoimitukseen. Sinun ei tarvitse osata kirjoittaa kuin Ruuneperi sillä aihe, 2CV tai Kilta, on aina kiinnostava. Eikä kirjoituksella tarvitse olla pituuttakaan sivutolkulla, sillä nykyään on niin helppoa liittää kuvia mukaan ja niillä täydentää juttua. Ja mikä parasta: kirjoituksille ei anneta arvosanoja.

Mistä sitten voisit kirjoittaa? Kaikenlaiset Kiltaan ja 2CV:hen liittyvät aiheet kiinnostavat. Tekniset vinkit ja jutut kunnostuprojekteista kiinnostavat aina. Niitä voi verrata konepeiton avaamiseen kiltatapahtumassa: vain harva pystyy hillitsemään uteliaisuutensa. Niin ikään matkakertomukset ovat useimpien mieleen sillä reissaamaanhan nämä kulkimet ovat tottuneet. Ja siten on jaosten toimintaa, ulkomaisten kerhojen tapahtumissa aina joku piipahtaa, varaosa- ja autonhankintareissut, henkilöhaastattelut...Niin, ja sitten meillä on jälkikasvu, tulevat kiltalaiset. Heillä varmaan on monta mukavaa kokemusta tapahtumista joista he voisivat juttua kirjoittaa. Aiheista ei siis ole pulaa; tarvitaan vain se pieni kipinä ryhtyä kirjoittamaan.

Jään mielenkiinnolla odottamaan!

Erkki Rajala, Oltermanni




PÄÄKIRJOITUS 2CV-NYYTISET 3/2011

Acadianen katosta ei enää tipu kylmää vettä niskaan taittaessani sillä työmatkaa. Sinne talven aikana muodostuneet jääpuikot ovat siis sulaneet ja se on varma merkki siitä että kevät tekee tuloaan pitkän ja ankaran talven jälkeen. Toinen merkki keväästä on teille ilmestyvät kaikenkirjavat kaksi- ja nelipyöräiset harrasteajoneuvot ja niiden joukossa mukavasti keinahtelevat Rättärit.

Valitettavasti vuosi vuodelta niiden määrä vähenee syystä jos toisesta. Ne lienee kuitenkin lajiteltavissa kolmeen pääluokkaan: kuski vanhenee, kuljin vanhenee tai innostuksen ja ihastuksen kipinä on vain päässyt sammumaan. Tuohon ensimmäiseen ryhmään ei Kiltakaan pysty, valitettavasti, vaikuttamaan, mutta kahteen jälkimmäiseen kylläkin.

Kevät on otollista aikaa saada kiltatoverissa jo ehkä hiipumassa oleva kipinä uuteen hehkuun henkilökohtaisella yhteydenotolla. Tässä haaste kaikille jaoksille: te kun tunnette ja tiedätte ne vanhat jaoksenne jäsenet joista ei vähään aikaan ole kuulunut mitään. Ottakaapa heihin yhteyttä ja houkutelkaa mukaan tapaamiisiinne. Henkilökohtainen kutsu lämmittää aina ja varsinkin näin keväällä. Ja jos vastauksena on ”En minä nyt tiedä... Rättärikin on niin huonossa kunnossa että jo viime viime vuonna jäi katsastamatta...” niin tässä vaiheessa laitatte vaan kuvaannollisesti jalan oven väliin niin kuin pölynimurikauppiailla oli tapana ja kerrotte että he ovat tervetulleita siitä huolimatta. Yksi ilta miellyttävässä seurassa voi saada aikaan, jos ei nyt ihmettä, niin ainakin uuden innostuksen ja yhden keinahtelevan kulkimen lisää liikenteeseen.

Nykyauton huollattaminen merkkikorjaamolla on kallista, ainakin minun mielestäni. Rättäri eroaa tässäkin suhteessa niistä: siihen saa vielä nykyäänkin lähes kaikkia varaosia järkevään hintaan ja tekniikka on niin yksinkertaista ettei korkaamopalveluidenkaan käyttäminen tule kohtuuttoman kalliiksi. Ongelmana vain useasti tuntuu olevan se, että tuore kiltalainen ei osaa arvioida missä kunnossa hänen kulkimensa on ja mitkä kohdat vaatisivat huoltoa tai korjaamista ja mitä se karkeasti tulee maksamaan. Ja kuin näin on, ei kulkimella uskalleta juuri ajaa tai ei ainakaan lähteä pidemmälle retkelle. Tähän ongelmaan Kilta tarjoaa tänä kesänä apuaan: Jos olet epävarma kulkimesi kunnosta etkä uskalla lähteä sillä kesän rientoihin niin tule sillä lähimpään kiltatapahtumaan. Alkukesän tapahtumissa niissä järjestetään ”kuntokartoituksia” ja tarkoitus on paikan päällä opastaa ja neuvoa auton huollossa ja kohteena voi olla juuri se sinun kulkimesi. Siellä saat myös tietoa siitä mistä varaosia voi hankkia ja paikalle pyritään järjestämään myös yleisimpiä varaosia ihan myytäväksi asti ja tarvittavia erikoistyökaluja. Onhan se mukavampaa tehdä tai teettää tarvittavat korjaukset suunnitellusti kuin joutua pulaan tien päällä. Jos kiinnostuit asiasta niin ota yhteys kiltakapteeniin ja sovi asioista hänen kanssaan tarkemmin.

Eiköhän me näillä konsteilla saada muutama Rättäri lisää elävöittämään Suomen muuten niin harmaata autokantaa. Mutta olkaa tarkaavaisina ratissa! Nyt kun minun ei enää tarvitse väistellä Acadianen katossa sulavista jääpuikoista tippuvia vesipisaroita tilalle ovat tulleet tiessä olevat kuopat. Tämän kevään saldo on jo kaksi vääntynyttä vannetta!

Tapahtumiin,

Erkki Rajala, Oltermanni





2CV-Nyytiset on Suomen 2CV-killan virallinen jäsenlehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.

Päätoimittaja: Erkki Rajala
Toimitussihteeri: Ismo Saarinen

Nyytisten aineistopäivät 2011:

Numero Aineistopäivä Painossa Postitus Lehti kotona
2/12 APUA-HELP n. 1.2. 15.2. vk 8
3/12 10.02.12 27.2. 13.3. vk 12
4/12 10.04.12 23.4. 8.5. vk 20
5/12 10.06.12 25.6. 10.7. vk 29
6/12 10.08.12 27.8. 11.9. vk 38
7/12 10.10.12 22.10. 6.11. vk 46


Aineisto Nyytisiin osoitteeseen:

Ismo Saarinen
Ruokosuontie 9
FIN-31600 Jokioinen
Finland

2cv.nyytiset(ät)2cv.fi
 +358 (0) 400 615 510
 +358 (0) 3 438 3602

TERVEHDYS NYYTISTOIMITUKSESTA!

Toimituksen käytössä on iMac ja InDesign CS2 taitto-ohjelma. Jos kirjoitat tietokoneella, lähetä aineisto cd-levyllä tai sähköpostin liitetiedostona. Nyytisaineistoksi kelpaa myös mikä tahansa riittävän selvällä käsialalla raapustettu.

Kaikki yleisimmät tekstinkäsittelymuodot käyvät (esim. TXT, RTF, DOC). Älä tee tekstiin muotoiluja (lihavointeja, sisennyksiä, sarkaimia tms.) äläkä sijoita kuvia tekstin joukkoon. Lähetä aina tuloste tekstistä cd-levyn mukana.

Kuvitukseksi käyvät mustavalko-, väripaperikuvat ja piirrokset. Jos haluat kuvasi takaisin, laita nimesi ja osoitteesi kuvien taakse! Jos lähetät cd-levyllä tai sähköpostina skannattuja kuvia, on niiden oltava korkearesoluutioisia (valokuvat 300 ppi, piirrokset 800 ppi) ja tallennettuna muotoon JPG, EPS tai TIFF. Tietenkin voit tehdä sivut valmiiksi asti esim. koneella tai käsin ja lähettää hyvälaatuisen alkuperäiskappaleen. Tee sivu A5-kokoon.

Lähetä aineisto nyytistoimitukseen hyvissä ajoin ennen aineistopäivää.

Terveisin: Nyytistoimittaja Ismo Saarinen

Copyright 2008 Suomen 2CV-Kilta ry.